Tutkittua tietoa lähikaupasta

Kaupan rakenteen kehitys


Vuosien mittaan kauppojen koko on kasvanut ja määrä pienentynyt. Kun 1960-luvulla Suomessa oli yli 20 000 päivittäistavarakauppaa, on niitä nyt alle 4000.

Kaupat sijaitsevat nykyisin aiempaa useammin isoissa keskittymissä isojen teiden varsilla.

Ruokakaupassa käyntiin saattaa nykyisin kulua huomattavasti enemmän aikaa kuin aiemmin: automarketissa asiointiin kuluu matkat mukaan luettuna keskimäärin peräti 81 minuuttia, kun lähikaupassa ostosreissusta selviää 34 minuutissa.*)

Lähikauppa nyt


Lähikauppojen määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Viimeisten vuosien aikana on perustettu enemmän uusia lähikauppoja kuin samaan aikaan on lopetettu.

Lähikauppa kehittyy ja monipuolistuu. Osa lähikaupoista on auki vuoden jokaisena päivänä ja iltamyöhään. Lähikaupoista saa myös yhä useammin kodin perusruokaostosten lisäksi välipaloja ja lounaita, vaikkapa kupin tuoretta kahvia ja kolmioleivän.

Juuri nyt lähikauppa elää mielenkiintoisen kehityksen aikaa. Haasteena on kuluttajien muuttuvaan kysyntään vastaaminen ja joustavien, paikallisten palvelukokonaisuuksien luominen.

Mitä ihmiset ajattelevat lähikaupasta?


Vuonna 2007 teettämämme kyselytutkimuksen mukaan selkeä enemmistö suomalaisista pitää kauppojen määrän vähenemistä ja koon kasvamista kielteisenä kehityksenä.

Ihmisten mielestä sopiva matka kauppaan olisi selvästi nykyistä lyhyempi.

Vuonna 2008 kyselyymme vastanneista ihmisistä 90% kertoi pitävänsä tärkeänä tai erittäin tärkeänä sitä, että kauppa löytyy läheltä.

*) Kyselytutkimus