Suomalaiset tahtoisivat oman lähikaupan
Siwa-ketjun tilaama ja TNS Gallupin vuonna 2007 toteuttama lähikauppa-tutkimus osoittaa, että yli puolet suomalaisista pitää huonona tai erittäin huonona asiana sitä, että kauppojen lukumäärä on vähentynyt ja koko kasvanut. 1960-luvulla Suomessa oli yli 20 000 päivittäistavarakauppaa, nykyisin niitä on alle 4 000.
Kauppaa myös toivotaan nykyistä selvästi lähemmäksi. Tutkimus kertoo, että suomalaiset pitävät keskimäärin noin puolentoista kilometrin mittaista matkaa lähikauppaan kohtuullisena. Nykyinen kauppamatka on tutkimukseen vastanneiden mukaan yli 2,3 kilometriä.
Toteutettu lähikauppatutkimus osoittaa myös, että ihmiset käyttävät automarketissa asiointiin matkan mukaan luettuna peräti 81 minuuttia. Lähikauppareissusta sen sijaan selvitään 34 minuutissa. Enemmistö käy kaupassa autolla, mutta moni vain siksi, että vaihtoehtoa ei ole. Pääkaupunkiseudulla kauppoja on enemmän ja tämä näkyy heti kaupassa käynnin tavassa: jopa puolet ihmisistä kertoo käyvänsä kaupassa lähes aina kävellen tai polkupyörällä.
Lähde: TNS Gallup 2007