Lähikaupan monet vaiheet
Yrityksemme sai nykyisen ilmeensä ja toiminta-ajatuksensa vuoden 2009 alussa, kun Tradeka Oy vaihtoi nimensä Suomen Lähikauppa Oy:ksi.
Se, millainen yritys olemme nyt, on lähes vuosisadan kehityksen tulos. Suomen Lähikauppa on syntynyt monenlaisten kauppojen ja kauppaketjujen yhdistymisten ja muutosten myötä.
Viimeisin yhdistyminen tapahtui vuonna 2005, kun Osuuskunta Tradeka-yhtymän ja Wihurin Ruokamarkkinat Oy:n vähittäiskauppaketjut yhdistyivät samaan yhtiöön.
Osuustoiminta ja tukkukauppa ovat Suomen Lähikaupan historian tärkeitä osia. Samoin useiden vähittäiskaupan perheyhtiöiden taito ja osaaminen. Perinteemme ulottuvat vuosikymmenten päähän. Esimerkiksi Valintatalo on kauppana jo yli 40 vuoden ikäinen.
Olemme siis osa suomalaisen lähikaupan historiaa, mutta ehdottamasti myös tulevaisuutta. Uskomme nimittäin, että tulevaisuuden kauppa on yhä useammin lähikauppa.
Kehittyvää ketjutoimintaa
Suomen Lähikaupalla on pitkä kokemus ketjuliiketoiminnasta. Yhtiötä ryhdyttiin kehittämään ketjumaiseen muotoon jo 1980-luvun puolivälissä. Vuodesta 1992 kauppaketjuina ovat olleet nykyiset kolme - Siwa, Valintatalo ja Euromarket.